Casino Joulukalenteri 2019

Joulukuu on jännittävää aikaa kaikille kasinopelien ystäville, sillä vaikka pukilta ei odottaisikaan suurempia tuomisia, muistavat monet nettikasinot pelaajiaan varsin avokätisillä joulukalentereilla, tarjouksilla ja kampanjoilla. Casino joulukalenterit ja muut joulukampanjat tuovat kasapäin valoa vuoden pimeimmän kuukauden keskelle.

Kasinoiden pelaajilleen tarjoamat casino joulukalenterit paljastavat pieniä yllätyksiä joulukuun jokaisena päivänä aina h-hetkeen eli jouluaattoon tai jopa vuoden loppuun asti. Viime vuosina huimasti yleistyneitä casino joulukalentereita on tätä nykyä tarjolla jo todella monella suomalaisten suosikkeihin kuuluvalla nettikasinolla ja osa aloittaa joulukampanjansa jo marraskuun puolella. Oman tutun nettikasinon lisäksi kannattaa haistella listauksestamme myös muiden nettikasinoiden joulukalentereita ja tarjouksia, sillä muhkeimman lahjasäkin itselleen saa tietysti kerättyä useamman nettikasinon jouluedut.

Kaikki casino joulukalenterit ja joulukampanjat 2019

Alla listaamme ja esittelemme casino joulukalenterit ja joulukampanjat vuosimallia 2019. Osa kasinoista aloitti joulukampanjat jo hyvissä ajoin marraskuussa, mutta suurin osa kasinoista julkaisee joulukalenterit vasta joulukuun alussa. Lisäksi kasinot julkaisevat erilaisia joulutarjouksia ja bonuksia tasaisesti pitkin joulukuuta aina jouluaattoon asti. Päivitämme tätä sivua päivittäin koko joulukuun ajan, joten kannattaa käydä tarkistamassa ajoittain tältä sivulta uudet kasinoiden joulutarjoukset ja kampanjat. Top10casinot.com sivuston ylläpito toivottaa onnea peleihin ja rauhallista joulunodotusta. Viimeksi päivitetty: 25.12.2019

Siirry joulukalenterin/kampanjan esittelyyn (A-Z):
10BetBetzestBitStarzCampobetCasino HeroesComeOnGoWildiGameJustSpinKabooKarjala KasinoKolikkopelitLeoVegasLucky DaysMobileBetMr GreenNetBetNinja CasinoNopeampiOlyBetOmni SlotsOptiBetRoyal PandaSuomikasinoWunderino

ComeOn Joulukalenteri 2019 - Paljon ilmaiskierroksia ja talletusbonuksia

ComeOn Casino JoulukalenteriComeOn Casino joulukalenteri aukeaa perjantaina 29. marraskuuta ja kestää aina 1. tammikuuta asti. Tänä vuonna ComeOnin joulukalenteri pitää sisällään runsaasti ilmaiskierrostarjouksia, 50% talletusbonuksia ja pisteitä ComeOn-kauppaan. Useampana päivänä ilmaiskierroksia saa ilman talletusta eli pelkkä sisäänkirjautuminen kasinolle ja joulukalenterin avaaminen riittää ilmaiskierrosten saamiseksi, mutta useimmissa tarjouksissa ilmaiskierrosten saamiseksi vaaditaan pieni talletus tai tietyn rahamäärän edestä kierrätystä valitussa pelissä.

Uusille asiakkaille ComeOn tarjoaa 400% talletusbonuksen, jossa tallettamalla vain 10€ saat yhteensä 50€ pelirahaa. Vaihtoehtoisesti voit valita 100% talletusbonuksen, jossa talletuksesi tuplataan 300€ asti.

Siirry tästä ComeOn Casinolle »


MobileBet Joulukalenteri - Päivittäin ilmaiskierroksia, talletusbonuksia ja ilmaisvetoja

MobileBet JoulukalenteriMobileBet Joulukalenteri on avoinna 29.11. - 1.1. välisenä aikana, joten voit avata itsellesi jopa 34 erilaista palkintoa tai tarjousta. MobileBetin joulukalenteri pitää sisällään tänä vuonna mm. ilmaiskierroksia, ilmaisvetoja vedonlyöntiin, talletusbonuksia ja pisteitä MobileBet-palkintokauppaan. Useimmat ilmaiskierrostarjoukset on sidottu talletukseen ja/tai tehtävään, jossa sinun tulee pelata ensin esimerkiksi panostamalla 15€ edestä tiettyyn peliin tai voittaa ensin esimerkiksi Free Spins -bonuspeli valitussa pelissä.

Jos et ole vielä liittynyt MobileBettiin, saat uutena pelaajana 10€ talletuksella yhteensä 50€ pelirahaa (400% bonus 40€ asti). Vaihtoehtona suuremmalle talletukselle on tarjolla 100% talletusbonus 100€ asti.

Siirry tästä MobileBet kasinolle »


Karjala Kasino Joulukalenteri - ilmaiskierroksia, bonuksia ja 4 luksusmatkaa Barcelonaan

Karjala Kasino JoulukalenteriKarjala Kasinon joulukalenteri on avoinna 1.12. - 1.1. välisenä aikana ja kalenterin pääpalkintoina on neljä luksusmatkaa Barcelonaan. Matka sisältää mm. lennot, kuljetukset kohteessa, 4 yötä 5 tähden hotellissa ja illallisen tapas-ravintolassa. Jokainen Karjala Kasinolla kierrättämäsi 50 euroa antaa sinulle 1 lipun matkojen arvontaan.

Päivittäin joulukalenterin luukuista voit avata mm. ilmaiskierroksia ilman talletusta ja talletuksella, 100%-400% talletusbonuksia, käteispalautuksia ja muita rahanarvoisia lahjoja. Kannattaa siis kirjautua päivittäin tarkistamaan mitä Karjala Kasinon joulukalenterin luukuista paljastuu.

Uusille pelaajille on lisäksi tarjolla 100 ilmaiskierrosta ilman talletusta Northern Sky -peliin ja 100% talletusbonus 100€ asti. Jos tykkäät enemmän ilmaiskierroksista, voit valita talletusbonuksen sijaan 3x100 ilmaiskierrosta kolmella talletuksella.

Siirry tästä Karjala Kasinolle »


Kolikkopelit.com - Veskun joulukalenteri ja päivittäiset tonttuturnaukset

Kolikkopelit joulukampanja
Kolikkopelit Joulukalenteri on avoinna 1.12. - 31.12. välisenä aikana ja sen kasvoina on Vesa-Matti Loiri eli Vesku-pukki. Katso Veskun joulukalenterista Vesku-pukin päivittäinen joulutervehdys — ja avaa upeita ylläreitä sekä joulutarjouksia joulukuun jokaiselle päivälle. Jaossa on mm. kutsuja Veskun syntymäpäiville, ilmaiskierroksia Pim-peli-pom -kolikkopeliin ja muita yllätystarjouksia.

Marraskuun viimeisellä viikolla Kolikkopelit.com:issa pelataan pikkujoulu-turnauksia, joista voit voittaa päivittäin turnauspalkintoja. Jaossa on Kolikkopelien huikeita tuotteita, kuten Skullcandy-kuulokkeita, saunasettejä, matka-akkuja ja talvipaketteja. Osallistu kampanjaan ja tavoittele yksittäistä suurinta tasoitettua voittoa yhdellä pelikierroksella peleissä Pim-Peli-Pom, Troll Hunters 2, Reactoonz, Rise of Olympus, Conan, Gonzo’s Quest, Moon Princess, Contact, Tome of Madness, Xmas Magic ja Ozzy Osbourne. Pikkujouluturnaukset ovat käynnissä 25.–30. marraskuuta välisenä aikana.

Tämän lisäksi Kolikkopeleillä on erinomainen tervetuliaistarjous uusille pelaajille. 450 ilmaiskierrosta ilman talletusta rekisteröitymällä ja valitse kahden ensitalletusbonuksen väliltä sinulle sopiva bonus: 200% bonus 200€ asti + 450 ilmaiskierrosta TAI 500% bonus 50€ asti + 300 ilmaiskierrosta.

Siirry tästä Kolikkopelit.com sivustolle »


Royal Panda Joulukalenteri 2019 - 31 päivää erikoistarjouksia ja kampanjoita

Royal Pandan casino joulukalenteri tarjoaa upeita lahjoja ja tarjouksia jokaisena päivänä koko joulukuun ajan. Kirjaudu päivittäin sisään Royal Pandalle ja avaa joulukalenterista ilmaiskierroksia jouluslotteihin, bonuksia tai mysteeripalkintoja kuten käteistä ja viihde-elektroniikkaa. Useimmat ilmaiskierrostarjoukset on sidottu talletukseen tai jonkin pelin pelaamiseen ensin tietyllä summalla.

Joulukalenterin lahjojen lisäksi voit ansaita palkintoja keräämällä Loyal Panda Pointseja, joita tienaat pelaamalla kasinon pelejä. Kun saat kerättyä 20 000 pistettä, sinut palkitaan 250€ käteispalkinnolla. 60 000 pistettä oikeuttaa n. 800€ elektroniikkatuotteeseen (voit valita useista eri vaihtoehdoista tuotteen) ja 250 000 pistettä n. 3000€ arvoiseen lomamatkaan. Jos onnistut keräämään 400 000 pistettä, voit valita useista eri vaihtoehtoidsta enintään 5 000€ arvoisen luksuskellon. Joulukuun aikana kerätyt pisteet säilyvät pelitilillä palkintojen jakmisen jälkeen ja niitä voi käyttää lahjojen ostamiseen Loyal Panda Shopista.

Liity tänään Royal Pandalle ja saat 10 ilmaiskierrosta ilman talletusta Starburst peliin. Ensimmäiselle talletuksellesi Royal Panda tarjoaa 100% talletusbonuksen 100€ asti. Royal Pandan joulukalenteri ja kampanja ovat voimassa 1.-31.12. välisenä aikana.

Siirry tästä Royal Panda nettikasinolle »


JustSpin Casino Joulukalenteri 2019 - Joka päivä yksi ilmaiskierros ja talletustarjous

JustSpin Casino Joulukalenteri 2019JustSpin nettikasinon joulukalenteri antaa sinulle joka päivä yhden ilmaisen kierroksen päivän peliin - ilman talletusta. Päivän ilmaiskierroksella suurimman prosentuaalisen voiton napannut pelaaja saa seuraavana päivänä 500 ilmaiskierrosta samaan peliin.

Jokaiselle joulukampanjan päivälle on ilmaispyöräytyksen lisäksi tarjolla vaihtuva talletustarjous, josta voit saada esimerkiksi 75 ilmaiskierrosta 20 euron talletuksella. Tarjolla on myös viikottainen kasinoturnaus, jossa pelaamalla kampanjaan kuuluvia pelejä voit voittaa osuutesi 10 000 ilmaiskierroksen palkintopotista.

Uusille pelaajille JustSpin tarjoaa 100% talletusbonuksen 100€ asti ja 500 ilmaiskierrosta Super Joker -peliin. Käytä ensitalletuksella bonuskoodia BONUS1. Saat myös seuraavalle kolmelle talletukselle 2x50%/150€ ja 100%/100€ bonukset. Tarjolla on myös 100 ilmaiskierrosta Wild Tome of the Woods -peliin 25€ talletuksella kun käytät bonuskoodia WILD.

JustSpin on uusi nettikasino ilman rekisteröitymistä, missä kirjautuminen tapahtuu verkkopankkitunnuksilla. Kasinon etuna on se, että kotiutukset maksetaan välittömästi tilille jopa alle 5 minuutissa.

Siirry tästä JustSpin Casinolle »


LeoVegas Casino - Jaossa 250 000€ edestä palkintoja ja ilmaiskierroksia

LeoVegas JoulukampanjaLeoVegasin joulukampanjassa on tarjolla 250 000€ arvosta käteispalkintoja ja ilmaiskierroksia koko joulukuun ajan. Pelaajilla on mahdollisuus voittaa viikon jokaisena päivänä voittaa palkintoja päivittäisissä haasteissa, jotka olemme listanneet alla.

  • Maanantaisin LeoVegas palkitsee livekasinon Chambre Séparée blackjack -pelipöydän 3000 parasta pelaajaa. Jokainen pelipöydässä tehty 1€ nettovoittoa antaa sinulle yhden pisteen tulostaulukossa.
  • Tiistaisin voit voittaa 1000€ rahapalkinnon ja 15 ilmaiskierrosta tunneittain järjestettävissä kasinoturnauksissa pelaamalla kampanjaan valittuja pelejä. Jokaisen turnauksen suurin yksittäinen prosentuaalinen voitto palkitaan.
  • Keskiviikkoisin 1800€ palkintopotin jakavat kymmenen pelaajaa, jotka onnistuvat saavuttamaan pisimmän voittoputken livekasinon Chambre Séparée blackjack -pelipöydässä. Kolikkopelien pelaajien kesken on jaossa 5000€ potti Red Tigerin peleissä “jackpot dropin” ansiosta.
  • Torstaisin jaetaan 250 käteispalkintoa satunnaisesti valituille pelaajille “Mystery Prize droppeina” ja palkinto voi olla jopa 500 euroa. Lisäksi tarjolla on Monopoly Live -turnaus, jossa 1000 tulostaulukossa korkeimmalle sijoittunutta palkitaan erilaisin palkinnoin.
  • Perjantaisin yhteensä 600 pelaajaa, jotka pelaavat valittuja pelejä tunnettain järjestettävissä turnauksissa. Jokaisen turnauksen palkintopotti on 1450 euroa.
  • Lauantaisin on mahdollistaa voittaa ostobonuspelejä, kun saat samalla symbolilla täyden voittolinjan. Palkintona saat pelimerkkejä, joilla voit ostaa bonuspelin.
  • Sunnuntaisin jokainen pelaaja saa yhden ilmaiskierroksen ilman talletusta valittuun peliin. 50 suurimpaan voittoon yhdellä ilmaiskierroksella yltänyttä pelaajaa palkitaan 25 ilmaiskierroksella ja he jakavat yhdessä 1550€ palkintopotin.

Siirry tästä LeoVegas Casinolle »


Maria Casino - Perinteinen 25 luukun joulukalenteri

Maria Casino JoulukalenteriMaria Casinolta on tulossa tänä vuonna hyvin perinteinen 25 luukun joulukalenteri, joka avataan 1. joulukuuta. Vielä ei ole tiedossa mitä joulukalenteri tarkalleen ottaen pitää sisällään, mutta voisimme kuvitella ainakin ilmaiskierroksia ja talletusbonuksia olevan tiedossa. Päivitämme tarkemmat tiedot Marian joulukalenterista tälle sivulle heti kalenterin avauduttua.

Ennen joulukuuta on hyvä aika käydä avaamassa pelitili Maria Casinolle, sillä heillä on tällä hetkellä markkinoiden suurin liittymistarjous. Pelkällä pelitilin avaamisella saat nimittäin huikeat 600 ilmaiskierrosta Fire Joker -peliin ilman talletusta. Ilmaiskierrokset lisätään pelitilille 20 kappaleen erissä 30 päivän ajan - eli koko joulukalenterin ajalle ja vähän sen yli.

Siirry tästä Maria Casinolle »


Mr Green Joulukalenteri - 47 päivää joulupalkintoja

Mr Green JoulukalenteriVuoden 2019 joulukalenterissa Mr Green jakaa 1 000 000€ edestä upeita palkintoja pelaajille. Kirjaudu päivittäin sisään Mr Green Casinolle, paljasta päivittäinen palkintosi ravistamalla lumipalloa ja lunasta palkinto. Palkinnon lunastamiseen voi olla myös jokin tehtävä, joka tarvitsee suorittaa tai saavuttaa ensin pelaamalla kasinolla. Mr Green ei ole paljastanut tarkalleen kalenterin sisältöä, mutta luukkujen takaa voi paljastua mm. lomamatkoja, ilmaiskierroksia, talletusbonuksia, käteispalautuksia, ilmaisvetoja, tuotepalkintoja, lahjakortteja ja muita upeita joululahjoja.

Mr Green Joulukalenteri on avoinna 15.11. - 31.12. välisenä aikana. Jos et ole vielä rekisteröitynyt Mr Greenille, saat uuden pelaajan etuna 100% non-sticky bonuksen 200€ asti ja 200 ilmaiskierrosta.

Siirry tästä Mr Green Casinolle »


Casino Heroes Joulukalenteri - Valloita Joulusaari ja kerää ilmaiskierroksia

Casino Heroes JoulusaariAiemmilta vuosilta jo perinteeksi muodostunut Casino Heroesin Joulusaari -kasinoseikkailu tekee paluun myös tänäkin vuonna. Edistä etenemistäsi Joulusaarella pelaamalla Casino Heroesin pelejä ja kerää samalla ilmaiskierroksia sekä rubiineja. Rubiinit ovat Hero-saarien oma valuutta, joilla voit ostaa mm. välittömiä bonuspelejä ja ilmaiskierroksia kasinon omassa Rubiinikaupasta. Casino Heroesin Joulusaari sisältää yhteensä 30 talvista aluetta ja pomoa sekä 48 aarretta.

Uusille pelaajille Casino Heroes tarjoaa 5€ ilmaista pelirahaa ilman talletusta heti rekisteröitymisen jälkeen ja ensitalletukselle 100% bonuksen 100€ asti. Voit myös avata pelitilin nopeasti pankkitunnistautumisen avulla.

Siirry tästä Casino Heroes -sivustolle »


Nopeampi Casino Joulukalenteri tarjoaa joka päivä ilmaiskierroksia

Nopeampi JoulukalenteriNopeampi Casinon joulukalenterista saat joka päivä ilmaiskierrostarjouksia, joissa ei ole lainkaan kierrätysvaatimusta tai voittorajoituksia. Ilmaiskierrosten lunastamiseksi vaaditaan talletus ja valitun pelin pelaamista ensin tarjouksella vaaditulla summalla. Esimerkiksi päivän tarjous voi olla muotoa: Saat 10 ilmaiskierrosta Xmas Joker peliin kun talletat 10€ ja pelaat Merry Xmas peliä vähintään 10 eurolla.

Nopeampi on nettikasino ilman rekisteröitymistä, jossa kirjaudut sisään kasinolle tunnistautumalla verkkopankkitunnuksilla. Minimitalletus kasinolle on vain 5€ ja kotiutukset maksetaan tilille jopa alle 15 minuutissa. Nopeampi ei tarjoa lainkaan ensitalletusbonusta, vaan sillä on käytössä Päivän tarjous ja Joulukalenteri -kampanjat, joista saat ilmaiskierroksia ilman kierrätysvaatimusta tallettamalla ja pelaamalla kampanjapelejä.

Siirry tästä Nopeampi.com pikakasinolle »


Ninja Casino Joulukalenteri 2019 - Kerää päivittäiset Ninja-aarteet

Ninja Casino Joulukalenteri 2019Ninja Casinon joulukalenteri on tänä vuonna rakennettu Ninjan aarteiden ympärille ja voit avata kalenterista joka päivä yhden joulutarjouksen aina joulukuun viimeiseen päivään asti. Ninjan joulukalenteri sisältää runsaasti ilmaiskierrostarjouksia, jotka voi lunastaa tekemällä tarjouksessa vaaditun talletuksen tai suorittamalla annetun tehtävän esimerkiksi voittamalla 5 kertaa putkeen. Osa tarjouksista on mahdollista käyttää useamman kerran päivän aikana.

Ninja Casino ei tarjoa lainkaan ensitalletusbonusta, mutta kasinolle ei tarvitse erikseen rekisteröityä vaan kirjautuminen tapahtuu verkkopankkitunnuksilla. Lisäksi Ninja Casino lupaa kotiutuksissa rahat pankkitilille 5 minuutissa.

Siirry tästä Ninja Casinolle »


Wunderino Casino Joulukalenteri 2019 - Paljon päivittäisiä haasteita

Wunderino JoulukalenteriWunderinon casino joulukalenteri on avoinna 29.11. - 31.12. välisenä aikana. Tänä vuonna Wunderinon joulukalenteri sisältää päivittäisiä haasteita, joiden suorittamisesta on luvassa palkintoja tai bonuksia. Tiettyinä päivinä kampanjassa vietetään Boosteri-päiviä, jolloin palkinnot, bonukset ja turnausvoitot ovat tavallista suurempia - tunnistat boosteri-päivän kultaisen värisistä lahjapaketeista.

Päivittäinen haaste voi olla esimerkiksi tehtävä, jossa sinun tulee saada 3 voittoa perättäin kolikkopelissä tai sijoittua top-100 joukkoon kasinoturnauksessa. Kun suoritat kaikki päivän haasteet, saat yhden Yeti-piparkakun, eli arpalipun/pisteen.

Joulukalenterisivulla kerrotaan lisäksi joulukauden kilpailusta, jossa eniten joulukauden aikana kerännyt pelaaja voittaa 5000€, toinen 3000€ ja kolmas pelaaja 2000€. Jostain syystä suomalaiset pelaajat eivät valitettavasti voi osallistua ja voittaa palkintoja tässä kausikilpailussa. Muilta osin joulukalenteri ja alla esitelty uudenvuoden arvonta ovat voimassa suomalaisille.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä suoritetaan uudenvuoden arvonta, jossa jaetaan 20 000 euroa kymmenen voittajan kesken (pääpalkinto 10 000€) mikäli Berliinissä ei sada lunta 31.12.2019. Jos Berliinissä sataa lunta uudenvuodenaattona, pääpalkintoon lisätään 90 000€ eli yksi onnekas voittaa huikeat 100 000 euroa. Jokainen päivittäisistä haasteista keräämäsi Yeti-piparkakku vastaa yhtä arpalippua uudenvuoden arvontaan.

Siirry tästä Wunderino Casinolle »


iGame Casino Joulukalenteri 2019 - Lähde rakettimatkalle iGamen kanssa

iGame Joulukalenteri 2019iGamen avaruusteemainen casino joulukalenteri on tänä vuonna 31 päivän pituinen “kuumatka”. Löydät iGamen joulukalenterista mm. ilmaiskierroksia, bonustarjouksia, kilpailuita ja kasinoturnauksia. Aina maanantaisin arvotaan edellisen viikon aikana osallistuneiden kesken yksi Applen uusi iPhone 11 -puhelin.

Uudet pelaajat saavat rekisteröitymisen yhteydessä 450 ilmaiskierrosta ilman talletusta Fire Joker -peliin 30 päivän ajan 15 ilmaiskierroksen erissä. Voit myös valita itsellesi huikean ensitalletusbonuksen kolmesta eri vaihtoehtosta: 200%/200€ + 450 ik, 300%/30€ + 300 ik TAI 100%/300€ + 400 ik. Ilmaiskierrokset annetaan Fire Joker peliin erissä 30 tai 40 päivän ajan riippuen minkä talletusbonuksen valitset.

Siirry tästä iGame Casinolle »


Betzest Joulukalenteri 2019 - Runsaasti palkintoja vedonlyöjille

Betzest Joulukalenteri 2019Betzest joulukalenteri on avoinna 1.12.-31.12. välisenä aikana ja se sisältää joulukuun jokaiselle päivälle yhden päivittäisen palkinnon. Kampanjan käyttöehtojen perustella näyttäisi siltä, että palkinnot on kohdistettu enimmäkseen vedonlyöntiin ja luvassa olisi ainakin talletusbonuksia, ilmaisvetoja ja ilmaiskierroksia.

Huomioitavaa on, että joulukalenterista avattu palkinto tulee pyytää asiakaspalvelusta esimerkiksi live-chatin välityksellä. On hyvä huomioida, että ilmaisveto tulee lyödä vähintään 2.00 kertoimen kohteeseen ja maksimivoitto ilmaiskierroksilla on 10 euroa. Kampanjasta saadut talletusbonukset voi käyttää urheilu- tai virtuaalivedonlyöntiin, mutta näiden talletusbonusten 20-kertainen kierrätysvaatimus vähintään 2.00 kertoimella on mielestämme aivan liian korkea ollakseen pelaajalle kannattava.

Uusille pelaajille Betzest tarjoaa pelitilin avaamisesta palkinnoksi 5€ ilmaisvedon tai 5€ ilmaista pelirahaa ilman talletusta. Ensitalletukselle on tarjolla tervetuliaisetuina 100% kasinobonus 300€ asti ja 100% vedonlyöntibonus 150€ asti.

Siirry tästä Betzest pelisivustolle »


Omni Slots Joulukalenteri - jokaiselle päivälle bonuksia

Omni Slotsilla ei ole erikseen joulukalenteria, vaan heillä on jokaiselle kuukaudella bonuskalenteri. Joulukuun bonuskalenterissa on tarjolla jokaiselle päivälle vaihtuvia bonustarjouksia ja koko joulukuun kestävä 5000 euron giveaway, jossa pääpalkintona on 1000 euroa ja pienempiä palkintoja 20:lle onnekkaalle.

Joulukuun bonuskalenterin bonukset ovat melko pieniä, vain 20-60% talletusbonuksia ja ilmaiskierroksia jouluaiheisiin peleihin. Useimmat ilmaiskierrokset sisältyvät talletusbonukseen ja ne lisätään pelitilille talletusta seuraavana päivänä.

Omni Slots tarjoaa uusille pelaajille 100% ensitalletusbonuksen 300€ asti ja 50 ilmaiskierrosta. Saat ilmaiskierrokset, kun avaat live chatin ja kirjoitat viestiin bonuskoodin 50FREE. Toiselle talletukselle on luvassa 50% bonus 200€ asti ja 20 ilmaiskierrosta.

Siirry tästä Omni Slotsiin »


GoWild Casino Joulun lahjahulinat - Tyhjennä leluhylly lahjoista

GoWild Xmax GiftmaniaGoWild Casinon Joulun lahjahulinat -kampanja on käynnissä 1.12. - 31.12. välisenä aikana ja se sisältää jokaiselle päivälle yhden lahjan tai tarjouksen. Tehtävänäsi on tyhjentää leluhylly joululahjoista valitsemalla päivittäin yhden lelun. Lelut ovat numeroitu, mutta voit valita minkä tahansa numeron riippumatta siitä monesko päivä on. Teoriassa voit lunastaa joulukuun aikana jopa 31 lahjaa/tarjousta. Tarjoukset voivat olla esimerkiksi talletusbonuksia tai ilmaiskierroksia, joiden lunastamiseksi vaaditaan talletus.

Uusille pelaajille GoWild tarjoaa 100% ensitalletusbonuksen 333€ asti ja 33 ilmaiskierrosta Wild Falls peliin. Halutessasi voit napata myös 50%/200€ + 25 FS bonuksen toiselle talletuksellesi ja kolmannelle 100%/500€ + 25 FS bonuksen.

Siirry tästä GoWild Casinolle »


Lucky Days Casino Joulukalenteri - Palkintoja ja bonuksia jokaiselle päivälle

Lucky Days joulukalenteriLucky Days tarjoaa tämän vuoden joulukalenterissa palkintoja ja bonuksia joulukuun jokaisen päivänä. Kirjaudu päivittäin sisään tarkistamaan päivän kalenteriluukku ja voit saada mm. ilmaiskierroksia ilman talletusta ja talletuksen kanssa, talletusbonuksia ja muita upeita kasinotarjouksia.

Uusille pelaajille on tarjolla jopa 1000€ ja 100 ilmaispyöräytyksen bonuspaketti kolmen ensimmäisen talletuksen yhteydessä. Ensimmäiselle talletukselle saat 100% bonuksen 100€ asti ja 100 ilmaiskierrosta Book of Dead -peliin. Ilmaiskierrokset annetaan 10 kappeleen erissä talletusta seuraavien 10 päivän aikana.

Siirry tästä Lucky Days Casinolle »


10Bet Vedonlyönti Joulukalenteri - Tarjolla paljon ilmaisvetoja

10Bet Vedonlyönti Joulukalenteri10Bet tarjoaa tänä vuonna ehkäpä parhaimman joulukalenterin vedonlyöjille, sillä tämä kalenteri tarjoaa erittäin paljon 5€, 10€ ja jopa 25€ ilmaisvetoja. Muutamina päivinä on tarjolla myös cashback-bonuksia, talletusbonuksia ja ilmaiskierroksia.

Ilmaisvedon lunastaminen edellyttää usein, että betsaat tiettyä peliä tietyllä kertoimella ja panoksella. Osa tarjouksista voi olla sidottu talletukseen tai tietyn rahamäärän kierrättämiseen esimerkiksi kasinolla tai livekasinolla.

Poikkeuksellisen 10Betin joulukalenterista tekee se, että näet etukäteen jokaisen päivän tarjouksen aina 31.12. uudenvuoden aattoon asti, joten voit etukäteen katsoa mikä päivä kannattaa kirjautua 10Betille hyödyntämään päivän tarjous.

Siirry tästä 10Bet sivustolle »


Kaboo Casinon Joulukampanja - Jaossa yli 8 000€ arvosta palkintoja

Kaboo JoulukampanjaKaboon joulukampanjassa jokaisena päivänä 1.-28.12. välillä voit voittaa käteispalkintoja yhdeksästä jouluisesta kilpailusta.

  • Kierrätyskisat - Jokainen kampanja-aikana valituissa peleissä kierrätetty 10€ tuo sinulle yhden pisteen tulostaulukossa ja 20. eniten kierrättänyttä palkitaan käteispalkinnoin tai ilmaisilla megakierroksilla.
  • Kerää kierroksia -kisat - jokainen väh. 0,50€ panoksella pelattu kierros kampanjan peleissä tuo yhden pisteen tulostaulukossa ja 20. eniten kierroksia pelannutta palkitaan käteispalkinnoin tai ilmaisilla megakierroksilla.
  • Perjantaisin voit saada satunnaisen mysteeripalkinnon (jopa 10 megakierrosta Xmas Magic -peliin) pelaamalla kampanjan pelejä.

Jos et ole vielä rekisteröitynyt Kaboo Casinolle saat ensimmäisellä talletuksella 100% bonuksen 50€ asti ja 1 Reliikin. Toisella talletuksella saat 50% bonuksen 50€ asti. Reliikit ovat kasinon tarjoama lahja, joita voit ansaita lisää pelaamalla ja suorittamalla tehtäviä. Avaamalla Reliikin voit voittaa käteispalkintoja, bonuspalkintoja, ilmaiskierroksia tai jättipotin.

Siirry tästä Kaboo Casinolle »


NetBet Adventtikalenteri 2019

NetBet Casino AdventtikalenteriNetBet Casinon adventtikalenteri on avoinna 19.11. - 31.12. välisenä aikana ja se tarjoaa jokaiselle päivälle yhden lahjan tai tarjouksen. Kirjaudu päivittäin kasinolle, ravista lumipalloa ja avaa itsellesi päivän yllätys. Adventtikalenteri sisältää mm. ilmaiskierroksia ilman talletusta, talletusbonuksia, ilmaista bonusrahaa, käteispalkintoja, cashback-bonuksia (kultaiset pelimerkit) ja fyysisiä palkintoja kuten viihde-elektroniikka ja lahjakortteja.

Huomioithan, että sinun tulee olla tehnyt joskus vähintään yksi talletus NetBetillä, jotta voit avata adventtikalenterin luukkuja ja saada palkintoja.

Avaa pelitili ja käytä bonuskoodia KIERROS50 niin saat 50 ilmaiskierrosta ilman talletusta rekisteröitymisen yhteydessä. Lisäksi tallettaessa käyttämällä bonuskoodia NBWELCOME niin saat ensimäiselle talletuksellesi 100% bonuksen 200€ asti + 10 ilmaiskierrosta Vegas-peleihin.

Siirry tästä NetBet Casinolle »


Suomikasinon Joulukalenteri - Päivittäisiä tarjouksia

Suomikasino joulukalenteriSuomikasinon joulukalenteri tarjoaa päivittäin vaihtuvia joulutarjouksia ja se pitää sisällään mm. ilmaiskierroksia ilman talletusta, ilmaiskierroksia talletuksen kanssa ja perinteisiä talletusbonuksia. Parasta Suomikasinon joulutarjouksissa on, että ilmaiskierrokset ovat aina ilman kierrätysvaatimuksia.

Uusille pelaajille Suomikasino tarjoaa 100% ensitalletusbonuksen 300€ asti ja 120 ilmaiskierrosta Starburst, Gonzo’s Quest ja Twin Spin -peliin. Myös ensitalletusbonuksen mukana tulevan ilmaiskierrokset ovat kierrätysvapaita.

Siirry tästä Suomikasinolle »


SuomiAutomaatti - Adventtilahjoja koko joulukuun ajan

SuomiAutomaatti AdventtilahjatSuomiAutomaatilla ei ole tänä vuonna casino joulukalenteria, vaan se julkaisee jokaisena adventtisunnuntaina uuden tarjouksen, jonka voi lunastaa kerran päivässä aina seuraavaan adventtiin asti.

Uusille pelaajille SuomiAutomaatti tarjoaa heti pelitilin avaamisen yhteydessä 60 ilmaiskierrosta jaettuna 15 ilmaiskierroksen erissä seuraavan neljän viikon ajalle. Ensimmäiselle talletukselle voit valita kahdesta bonuksesta; 100% bonus 200€ asti tai 200% bonus 20€ asti. Saat myös toiselle ja kolmannelle talletukselle 50%/200€ bonukset.

Siirry tästä SuomiAutomaatille »


OlyBet Joulukalenteri 2019 - Joulun Olybells tarjoukset

OlyBet Joulun OlybellsVirolainen OlyBet tarjoaa taianomaisia tarjouksia Joulun Olybells -joulukalenterissa, joka on avoinna 01.12. - 31.12.2019 välisenä aikana. Tarjolla on päivittäisiä tarjouksia, jotka voivat olla esimerkiksi talletusbonuksia tai ilmaiskierroksia. Kaikki Olybells-kampanjasta saadut ilmaiskierrokset ovat kierrätysvapaita.

Uusille asiakkaille OlyBet tarjoaa 100% ensitalletusbonuksen 100€ asti, kun käytät bonuskoodia KAS100. Jos haluat hyödyntää talletusbonuksen vedonlyöntiin, käytä bonuskoodia TUPLA100 niin saat 100% vedonlyöntibonuksen 100€ asti. Kasinon ja urheiluvedonlyönnin lisäksi OlyBetin pelivalikoimaan kuuluu nettipokeri, johon on myös tarjolla bonuksia.

Siirry tästä OlyBet Casinolle »


OptiBet Joulukalenteri 2019 - 30 päivää, 30 yllätystä

OptiBet Joulukalenteri 2019OptiBetin joulukalenteri on avoinna 2.-31.12. välisenä ai

kana ja se tarjoaa jokaiselle päivälle yhden tarjouksen - yhteensä 30 yllätystä. Tarjoukset voivat olla esimerkiksi ilmaiskierroksia talletuksella tai ilman, talletusbonuksia, ilmaisvetoja tai muita etuja.

Lisäksi voit kerätä arpalippuja vedonlyönnissä ja osallistua viihde-elektroniikan arvontaan. Jokainen 50€ nettovoitto vedonlyönnissä antaa yhden lipukkeen 20.12. suoritettavaan arvontaan. Palkintoina mm. 3x Samsung 50" Ultra HD LED TV, 3x Applen iPad Mini 2019 ja muita elektroniikkatuotteita.

OptiBet on saattaa olla useimmille vieras nettikasino, mutta kyseessä on Maltalla ja Virossa lisensoitu kasino, joka valittiin tänä vuonna Baltian parhaaksi nettikasinoksi. OptiBet sivusto on saatavilla suomeksi ja se tarjoaa myös vedonlyönnin.

Uudet pelaajat saavat OptiBetillä 3x100% talletusbonuksen. Ensimmäisellä talletuksella saat 100%/25€ bonuksen - talleta 25€ ja pelaa 50€.

Siirry tästä OptiBet Casinolle »


Campobet Joulukalenteri 2019 - 31 päivää täynnä lahjoja

Campobet Christmas CalendarCampobet Casino & Sports tarjoaa tänä vuonna joulukalenterin, joka kestää koko joulukuun ajan. Kalenterissa on tarjolla päivittäin jouluinen kasinotarjous, joka voi olla esimerkiksi talletusbonus, ilmaiskierroksia tai cashback-bonus. Huomioithan, että voit osallistua joulukalenteriin ja saada esimerkiksi ilmaiskierroksia ilman talletusta, sinun tulee olla tehnyt (tai uutena pelaajana tehdä) vähintään yksi talletus.

Campobetin omistava yhtiö operoi useita nettikasinoita ja useimmat niistä tarjoavat sivuillaan joulukalentereita, joissa on kaikissa jokaiselle päivälle sama tarjous. Jos löydät yhdestä joulukalenterista hyvän tarjouksen, voit halutessasi hyödyntää sen kaikilla alla listatuilla kasinoilla.

Kaikki edellä mainitut kasinot mukaanlukien Campobet ovat rekisteröitymisvapaita eli kirjaudut sisään kasinolle verkkopankkitunnuksille ja kotiutukset maksetaan välittömästi pankkitilille.

Siirry tästä Campobet pelisivustolle »


BitStarz - Christmas Adventure

BitStarz Christmas AdventureBitStarz Joulukalenteri sisältää tänä vuonna 50.000€ edestä lahjoja pelaajille jouluisen kasinoseikkailun merkeissä. Pääset lunastamaan lahjan aina kun nouset uudelle tasolle kasinoseikkailussa jopa tasolle 40 asti. Voit saada lahjaksi esimerkiksi talletusbonuksia ja ilmaiskierroksia. Joulukalenterin bonuksilla on vain 10-kertainen kierrätysvaatimus. Tarjolla on myös tuotepalkintoja, mutta vain nopeimmille kasinoseikkailussa eteneville pelaajille.

  • Level 15 - 10 kpl BitStarz-huppareita
  • Level 20 - 10 kpl BitStarz-reppuja
  • Level 25 - GoPro Hero 8 Black actionkamera
  • Level 30 - DJI Mavic Air -drone
  • Level 35 - iPhone 11 Pro -puhelin
  • Level 40 - Kasinoseikkailun pääpalkintona on luksusmatka Italian Dolomiiteille, 6 yötä 5 tähden Hotel Chalet Mirabell -kylpylähotellissa.

Avaa pelitili BitStarz-kasinolle ja saat 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta. Ensitalletuksella saat 100% bonuksen 100€ asti ja 180 ilmaiskierrosta. Lisäksi tarjolla on talletusbonukset kolmelle seuraavalle talletukselle.

Siirry tästä BitStarz Casinolle »


Parhaat Casino Joulukalenterit 2019

Kasinoiden joulukalentereita on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä se minkä kasinon joulukalenteri tai kampanja riippuu pitkälti siitä millaisista tarjouksista itse eniten pidät ja emmekä tiedä etukäteen mitä kaikki casino joulukalenterit sisältävät. Jos mittarina käytetään kalenteria, joka antaa pelaajille eniten ilmaisia bonuksia ja lahjoja niin ainakin Rizk, ComeOn, Karjala Kasino ja Betsafe casino joulukalenterit sisältävät mahdollisesti eniten ilmaiskierroksia, ilmaisvetoja tai pelirahaa ilman talletusta. Ilmaisten kasinobonusten ystävien kannattaa käydä tarkistamalla myös sivustomme ilmaiskierroksia ilman talletusta -listaus.

Jos olet valmis tallettamaan rahaa saadaksesi ilmaiskierroksia, niin tämän kaltaisia tarjouksia tarjoavat runsaasti ainakin Nopeampi ja Cashmio casino-joulukalenterit.

Kalenterin kestolla ja palkintojen arvolla mitattuna kilpailun voittaa Mr Green Joulukalenteri, jonka kalenteri kestää yhteensä 47 päivää ja sisältää yli miljoonan euron edestä lahjoja. Myös Leo Vegasin joulukampanja on arvoltaan suuri, sisältäen 250 000€ edestä palkintoja.

Kasinoturnausten ystäville ehkä sopivimpia joulukampanjoita tarjoavat LeoVegas, Bethard ja Guts. Omalaatuisimman joulukampanjan mielestämme on kehittänyt jälleen kerran Casino Heroes Joulusaari-kasinoseikkailullaan sekä Kolikkopelit Veskun joulukalenterilla.

Mitä netticasinoiden joulukalenterit pitävät sisällään?

Casinoiden joulukalenterit ja joulubonukset ovat varsin moninaisia ja kalenterit voivatkin pitää sisällään vaikka millaisia etuja. Eri netticasinoiden joulukalenterit eroavat toisistaan huimasti ja tämä on tietysti pelaajan kannalta pelkkää plussaa – tarkoittaahan se laajempaa valikoimaa erilaisia etuja ja palkintoja.

Esittelemme alla tyypillisimpiä casinoiden joulukalenterissa tavattuja herkkuja, joita kannattaa pitää silmällä.

Talletusbonukset

Erilaiset talletusbonukset ovat ehkäpä kasinoiden joulukalentereiden yleisintä antia. Talletusbonus voi pitää sisällään bonusrahaa ja/tai ilmaiskierroksia, jotka lisätään pelaajan pelitilille, kun tämä on ensin tehnyt talletuksen. Tarjolla voi olla vaikkapa 100% bonus eli talletetun rahan tuplaaminen: tallettaessasi siis vaikkapa 20€, saat toiset 20€ kaupan päälle ja pelitililläsi odottaakin yhteensä 40€ jouluisaa pelirahaa. Vuoden 2019 casino joulukalentereissa talletusbonuksia on tarjolla mm. Rizk, Wildz, BitStarz kasinoilla.

Ilmaiskierrokset ilman talletusta

Ilman talletusta myönnettävät ilmaiskierrokset ovat melko yleisiä – ja pelaajille todella mieluisia – kalenteriluukuista paljastuvia herkkuja. Ilmaiskierrokset annetaan pelaajalle saman tien luukun avaamisen jälkeen eikä omaa rahaa tarvitse laittaa likoon lainkaan.

Ilmaiskierroksia koskevat usein kierrätysvaatimukset, joiden tiedot kannattaa tarkistaa kyseistä joulukampanjaa koskevista säännöistä. Anteliaimmilla kasinoilla joulun henki ottaa joskus vallan totaalisesti ja luukusta saattaa paljastua jopa kierrätysvapaita ilmaiskierroksia. Tämä tarkoittaa sitä, että kierroksilla mahdollisesti kerätyt voitot voi kotiuttaa halutessaan vaikka heti.

Käteispalautus eli Cashback-bonus

Myös rahat takaisin -bonuksina ja käteispalautuksina tunnetut cashback-bonukset vangitsevat joulun ajan hengen oikein hyvin ja niihin voikin törmätä melko usein kasinojoulukalentereiden luukkuja aukoessa. Jouluhan on antamisen ja jakamisen aikaa, joten rahaa pelaajalle takaisin lahjoittavat bonukset ovat luukkujen täytteinä omimmillaan.

Käytännössä cashback-bonus tarjoaa hyvän mahdollisuuden pelata kasinolla pienemmällä riskillä ja joissakin tapauksissa jopa täysin riskittä. Tappion osuessa kohdille kasino nimittäin palauttaa osan pelaajan panostamista tai häviämistä rahoista tämän pelitilille. Joskus takaisin voi saada jopa koko panoksensa, mutta useimmiten palautus on jokin tietty prosenttiosuus pelatuista rahoista.

Tuotepalkinnot ja matkapalkinnot

Joulukalenterin luukusta voi paljastua myös yllätyksiä, joista ei erilaisten bonusten tapaan ole hyötyä kasinolla pelatessa, vaan nettipelailun ulkopuolisessa elämässä. Yleisimpiä tällaisia tapauksia ovat erilaiset tuotepalkinnot mm. viihde-elektroniikkaa ja kasinon logolla varustettuja vaatteita. Matkalahjakortit ovat yksi halutuimmista palkinnoista ja tänä vuonna matkoja on jaossa mm. AHTI Gamesin, Bethardin ja Karjala Kasinon joulukampanjassa.

Luukusta ei paljastu palkintoa suoraan jokaiselle pelaajalle, vaan niitä voidaan lahjoittaa esimerkiksi arvonnassa voittaville, kasinoturnauksen voittajalle tai eniten rahaa kierrättäneille pelaajille. Joulukalenteri voi pitää sisällään myös erilaisia kilpailuja, joista voi voittaa rahapalkintoja tai vaikkapa huikeita VIP-matkoja kasinon piikkiin. Usein voitetut tuotepalkinnot, matkat tai lahjakortit on mahdollista myydä eteenpäin tai vaihtaa rahaksi, mutta rahana maksettava korvaus voi olla esimerkiksi 80% tuotepalkinnon arvosta.

Miten casinoiden joulukalenterit toimivat?

Aivan kuten perinteisissäkin joulukalentereissa, myös nettikasinoiden versioissa on tavallisimmin 24 luukkua. Yllätyksiä on siis luvassa aina joulukuun ensimmäisestä päivästä jouluaattoon asti, joten kalenteriluukku kannattaa käydä tarkistamassa päivittäin. Kalenteriluukusta paljastuva etu on usein käytettävissä vain kyseisen vuorokauden ajan, joten senkin vuoksi luukuilla kannattaa vierailla riittävään tiuhaan tahtiin.

Kuten kaikki kasinopelien parissa pidempään viihtyneet tietävät, nettikasinoilla on toisinaan taipumus viedä pelaajien houkuttelu ja palkitseminen hieman tavanomaista runsaimpiin sfääreihin. Ei siis ole mikään yllätys, että myös joulukalenterit voivat saada kasinomaailmassa aikamoisia ulottuvuuksia: hauskuus ei aina rajoitu 24 päivän ajalle, vaan kalenterissa voi olla luukkuja rutkasti enemmänkin. Parhaimmillaan netissä on aiempina vuosina törmätty muun muassa 53 luukun joulukalenteriin. Tänä vuonna esimerkiksi Mr Greenin joulukalenterissa on 47 luukkua.

Käytännössä kasinon joulukalenterin hyödyntäminen on varsin helppoa. Klikkaat vain itsesi haluamallesi kasinolle ja miltei aina etusivulla odottaakin kissankokoinen mainos joulukalenterista. Mainosta klikkaamalla pääset kalenterin kimppuun, etsimään päivän luukkua ja nauttimaan sen takaa paljastuvasta yllätyksestä. Mikäli kasino tarjoaa joulukalenterin, pääsee siihen käsiksi myös käynnissä olevia kampanjoita esittelevän sivun kautta.

Huippusuosittujen joulukalentereiden sijaan tai lisäksi kasinoilla voi olla tarjolla myös muunlaisia joulubonuksia. Joulubonukset voivat olla esimerkiksi erilaisia kilpailuja, tarjouksia, jouluteemaisia uutuuspelejä tai muita bonuksia. Monet kasinoiden joulukalenterit ja joulukampanjat ovat käynnissä vielä jouluaaton jälkeenkin.

CasinoWinner

Rekisteröitymisbonus
Ei bonusta

Ensitalletusbonus
100%/25€ - vain 1x kierrätys

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
LuckyDino

Rekisteröitymisbonus
5€ ilmaista pelirahaa

Ensitalletusbonus
100%/200€ + 50 ik

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
ZenSpin Casino

Rekisteröitymisbonus
Päivittäin 10% kierrätysvapaa cashback

Ensitalletusbonus
50 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
N1 Casino

Rekisteröitymisbonus
Ei bonusta

Ensitalletusbonus
150%/100€ + 50 ik

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
ScandiBet

Rekisteröitymisbonus
Pelaa ilman rekisteröitymistä

Ensitalletusbonus
Jatkuva 10% käteispalautus

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
CasinoJEFE

Rekisteröitymisbonus
11 ilmaiskierrosta @ Spinata Grande

Ensitalletusbonus
100%/100€

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
SpeedyCasino

Rekisteröitymisbonus
Pelaa ilman rekisteröitymistä

Ensitalletusbonus
100%/500€

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
Dunder

Rekisteröitymisbonus
20 ilmaiskierrosta @ Book of Dead

Ensitalletusbonus
100%/250€ + 50 ik

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
Scatters Casino

Rekisteröitymisbonus
Ei bonusta

Ensitalletusbonus
25€ riskitön ensitalletus

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
Metal Casino

Rekisteröitymisbonus
Ei bonusta

Ensitalletusbonus
100%/100€ + 3x Super Wheel

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
Mobilebet

Rekisteröitymisbonus
Ei bonusta

Ensitalletusbonus
Talleta 10€ ja pelaa 50€

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »
Nomini Casino

Rekisteröitymisbonus
Ei bonusta

Ensitalletusbonus
200%/50€ ja useita vaihtoehtoja

Bonuskoodi
Et tarvitse

Liity nyt »