Kivijalkakasinot

Top10casinot.com 2019-03-09 2019-03-09

Uhkapelaamista on harrastettu lähes kaikissa kulttuureissa jo satojen, ellei jopa tuhansien vuosien ajan. Järjestäytyneempää tästä toiminnasta tuli viimeisten vuosikymmenten aikana. Esimerkiksi Euroopassa on 1600-luvulta lähtien ollut tarjolla yhteisiä paikkoja, joihin pelaajat voivat kokoontua harrastuksensa pariin.

Euroopan lisäksi uhkapelikulttuuri nosti päätään Amerikassa, ja ennen kasinokulttuurin alkua näitä pelipaikkoja kutsuttiin tuttavallisesti saluunoiksi. 1930-luvulta lähtien lakien muututtua ensimmäiset oikeat kasinot perustettiin Nevadaan ja Atlantic Cityyn. Molemmissa kaupungeissa on edelleen vahva kasinokulttuuri. Kasinoita alettiin perustaa myös muualle maailmaan sen mukaan, missä sen katsottiin olevan lain mukaan sallittua. Esimerkiksi EU:n sisällä on edelleen erilaisia, uhkapelaamista koskevia säädöksiä. Toisissa maissa hyväksytään pelaamisen kaikki muodot ja toisissa maissa lait ovat tiukempia.

Muutamissa Euroopan maissa, kuten Suomessa, uhkapelaaminen on käytännössä katsoen monopolisoitu. Kun tarkastellaan koko maailmaa, on tilanne vieläkin sekavampi. Joissakin maissa uhkapelaamiseen liittyvä lainsäädäntö on vasta alkutekijöissään. Esimerkiksi Japanissa, jossa kaikenlainen pelaaminen on erityisen suosittua, on jo pitkään keskusteltu kasinoiden laillistamisesta. Nettikasinoiden yleistyminen on toisaalta vaikuttanut kivijalkakasinoiden suosioon. Kuitenkin nettipelaamisen yleistyttyä ja sen tavoitettua yhä uusia kohderyhmiä, myös oikealla kasinolla pelaaminen on alkanut jälleen kiinnostaa ihmisiä.

Kivijalkakasinot siis pitävät edelleen pintansa. On- ja offline-pelimuotojen suosio perustuu niiden erilaisuuteen. Monia piirteitä, joita kivijalkakasinoilla on, ei pystytä nykyisellään tuomaan nettikasinoille.

Amerikka – kasinoiden luvattu maa

Amerikan voi katsoa olevan todellinen kasinoiden kotimaa. Vaikka myös muualla maailmassa on jo pitkään harrastettu uhkapelaamista, kasinotoimintaa ympäröivän kulttuurin juuret ovat hyvin amerikkalaiset. Amerikassa on yli 1000 vakituisesti toimivaa kasinoa, mutta silti on edelleen osavaltioita, joissa kasinotoiminta on laitonta.

Las Vegasin kasinokaupunki

Amerikan suosituimmat kasinot sijaitsevat Las Vegas Stripillä, Atlantic Cityssä sekä Chicagon alueella. Las Vegas Stripillä sijaitsee kaikkein eniten suuria hotelleja ja kasinoita pienellä alueella. Kaikista suurimpiin kasinoihin kuuluvat sekä MGM Miragen, Caesars Entertainment Corporationin kasinoita että itsenäisiä kasinoita. MGM:n kuuluisimpiin kasinoihin kuuluvat Bellagio, Luxor Las Vegas ja The Mirage. Etenkin Belaggio on hyvin tunnettu hotelli-, kasino-, ja viihdekompleksi. Sen edessä olevat suihkulähteet ovat tuntomerkki, jonka lähes kaikki ovat nähneet ainakin amerikkalaisissa sarjoissa ja elokuvissa. Las Vegasin Caesars Palace on perustettu vuonna 1966, ja se edustaa edelleen perinteistä kasinotunnelmaa. Tämä kasino tunnetaan hyvin etenkin menneen ajan kuuluisuuksien, kuten

Frank Sinatran esiintymisistä sekä Evel Knievelin epäonnistuneesta hurjasta esiintymisestä moottoripyörällään.
Las Vegasin kasinot vetävät edelleen paljon ihmisiä puoleensa, mutta niiden suosio perustuu nykyään myös kaikkeen oheistoimintaan, ei pelkästään pelaamiseen. Näille kasinoille matkustavat niin amerikkalaiset itse kuin myös muut kautta maailman aistimaan Las Vegasille ainutlaatuista kasinotunnelmaa, sekä viihtymään erilaisten ohjelmanumeroiden parissa. Las Vegasin kasinot ja hotellit ovat yleinen polttarien sekä muiden juhlien matkakohde.

Atlantic City ja muut Amerikan suurimmat kasinoalueet

Atlantic City tunnetaan myös erityisesti sen kasinotoiminnasta, ja sitä kutsutaankin usein Amerikan itärannikon uhkapelaamisen pääkaupungiksi. Se on Las Vegasin tavoin myös suosittu matkakohde, ja kasinovalikoiman lisäksi se tarjoaa monenlaisia elämyksiä ja matkailupalveluita. Myös Atlantic Cityyn matkustetaan kauempaakin nauttimaan sen monipuolisista oheispalveluista ja viihteestä. Atlantic Cityn ensimmäinen kasino oli Resorts Casino vuodelta 1978, jolloin kasinotoiminta laillistettiin New Jerseyssä.

Caesars Entertanmentin omistama Caesars Casino vuodelta 1979 on myös erittäin tunnettu ja suosittu kasino. Atlantic Cityn kasinotoimintaan yhdistetään vahvasti myös Donald Trump. Alun perin kiinteistöalalla tunnetuksi tullut Trump kiinnostui 80-luvulla kasinobisneksestä. Hän avasikin Atlantic Cityn alueelle sekä hotelleja että kasinoita. Ennen 90-luvun vaikeuksia Donald Trump omisti jo kolmasosan Atlantic Cityn kasinoista. Kuitenkin uusien kasinoiden nopea perustaminen Atlantic Cityyn johti niiden ylitarjontaan, kun kaikille ei riittänyt enää tarpeeksi rahaa käyttäviä pelaajia. Tämän takia useat Trumpin omistamat hankkeet ajautuivat konkurssiin.

Atlantic City on silti edelleen yksi suurimmista kasinokeskittymistä sekä Amerikan että koko maailman mittapuulla. Myös Chicagon alueella on paljon kasinotoimintaa, vaikka Chicagon kaupungin nimeä ei yhdistetäkään kasinotoimintaan samalla lailla kuin Las Vegasin ja Atlantic Cityn kohdalla. Chicagon alueen tunnetuin kasino on luultavasti Horseshoe Casino Hammond, joka on perustettu vuonna 1996 ja on nykyään osana Caesars Entertanmentia. Suurempia amerikkalaisia kasinokeskittymiä on myös New Yorkissa ja Detroitissa.

Eurooppalaiset kivijalkakasinot

Euroopassa kasinotoimintaa on etenkin Ranskassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa, mutta kasinotunnelmaa voi aistia myös useissa muissa maissa. Suosituimmat eurooppalaiset kasinot sijaitsevat lomakohteiden tai hotellien yhteydessä ja houkuttelevat matkustajia pelaamaan.

Monacossa sijaitseva Casino de Monte Carlo on avattu jo vuonna 1863. Kasino perustettiin alun perin pelastamaan Monacon ruhtinasperhe konkurssilta. Edelleen kasinon omistuksessa ovat vahvasti mukana Monacon valtio ja maan nykyinen ruhtinasperhe. Casino de Monte Carlolla on Euroopan hulppein kasinorakennus ja sen pelejä tullaan pelaamaan joka puolelta maailmaa.

Italiassa sijaitsi luultavasti ensimmäinen eurooppalainen kasino Ridotto, joka avattiin vuonna 1638 Venetsiaan. Sittemmin Casinó di Campione on ollut yksi Italian ja koko Euroopan suosituimmista kasinoista. Se sijaitsi EU:hun kuulumattomalla alueella, mikä teki siitä veroparatiisin sekä houkutteli pelaajia koko Euroopan alueelta. Kasino kuitenkin teki konkurssin vuonna 2018.

Iso-Britanniassa monet kasinot ovat rakenteeltaan klubin omaisia. Tämä voi tarkoittaa sitä, että niille tulee liittyä jäseneksi, minkä jälkeen niille pääsee pelaamaan. Yksi tällainen klubikasino on Lontoossa sijaitseva Clermont Club.

Saksan tunnetuin kasino on Casino Baden-Baden, joka sijaitsee nimensä mukaisesti Baden-Badenin kylpyläkaupungissa. Kasinolla on pelattu uhkapelejä jo vuodesta 1830 lähtien. Tuolloin uhkapelaaminen kiellettiin Ranskassa, mikä johti ranskalaisturistien kiinnostukseen Saksan kasinoista.

Portugalin tunnetuimmat kasinot ovat Casino Lisboa ja Casino Estoril. Virolainen Olympic Casinos taas vetää pelaajia etenkin Itä-Euroopan maiden kasinoille. Välimerellä St. Julians on Maltan kasinokeskus, jossa sijaitsee suurin osa maan kasinoista.

Kivijalkakasinot maailmalla

Monissa Kaukoidän kaupungeissa on mahdollista piipahtaa kasinoilla pelaamassa. Japanissa pelejä pääsee kokeilemaan eksoottisissa pelipaikoissa, sillä vaikka kasinotoiminta on ollut maassa kiellettyä, on pelaaminen silti mahdollistettu erilaisilla kiertoteillä.

Pelaaminen on ollut kiellettyä myös Kiinassa, mutta Macaon pienellä niemimaalla on ollut tähän erikoislupa. Macao kuului aina vuoteen 1999 asti Portugalille. Vaikka se nykyään kuuluu Kiinalle, on se riippuvainen Kiinasta vain tietyin osin. Tästä syystä Macaosta onkin tullut oikea kasinokaupunki, joka houkuttelee ihmisiä pelaamaan niin muualta Kiinasta kuin ympäri maailman. Macao onkin ohittanut kolminkertaisesti Las Vegasissa pelattavan rahamäärän. Kasinoturismi on myös lisännyt huomattavasti matkailualan kasvua, joten uusia hotelleja ja ravintoloita tarvitaan jatkuvasti. Myös viihdettä on tarjolla paljon sitä kaipaaville. Suosituimmat Macaon kasinot ovat Venetian ja Grand Lisboa.

Afrikan kasinoista suurin osa sijaitsee Etelä-Afrikassa, jossa on neljäsosa koko maan 170 kasinosta. Kasinoita on myös Egyptissä, Marokossa ja Tunisiassa, sekä monessa muussa Afrikan maassa. Täälläkin kasinot yleensä yhdistyvät lomakohteisiin ja muihin viihdepalveluihin.

Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kasinotoimintaa harjoitetaan myös laajalti. Australiassa pelkästään on yli 500 kasinoa ja se kattaakin 5/6 koko Oseanian pelitarjonnasta.

Etelä-Amerikassa on noin 200 erilaista kasinoa. Näistä valtaosa sijaitsee Argentiinassa, jossa kasinoita on 80. Tunnetuin niistä on Casino de Tigre, joka sijaitsee juuri Buenos Airesin ulkopuolella. Myös Karibianmereltä löytyy useita kasinoita.

Kasinot laivoilla ja laivojen pelivaihtoehdot

Myös erilaisilla risteilyaluksilla matkustavat pääsevät nauttimaan kasinotunnelmasta. Monilla laivoilla on tarjolla suuret määrät toinen toistaan houkuttelevampia hedelmäpelejä ja muita pelikoneita. Ruotsinlaivoilla ja Viroon matkaavilla laivoilla pääsee nauttimaan peliautomaattien kilinästä ja matka taittuu mukavammin pelien parissa. Vielä hedelmäpelejäkin viihdyttävämpiä ovat videokolikkopelit. Ne toimivat periaatteessa hedelmäpelien lailla, mutta niiden viihdyttävyys perustuu ruudulla esitettyihin videoihin. Tällaiset pelit ovat yleensä hyvin mielenkiintoisia, ja niiden moniulotteiset tarinat sekä äänimaailmat tempaavat pelaajan mukaansa omaan maailmaansa.

Ehdottomasti suosituinta näillä risteilyillä on edelleen pelata pokerikoneita. Näitä pelejä pelaavan on mahdollista käyttää myös hieman todellista osaamistaan. Pokeripeleissä kun ei voi täysin luottaa tuuriinsa, vaan pitää tietää myös säännöt, ja mitä parempi pelaaja, sitä paremmat voittomahdollisuudet ovat. Risteilyillä pääsee myös pelipöytään istumaan niin halutessaan. Useimmiten tarjolla on blackjackia, rulettia tai pokeria, ja joillakin laivoilla on mahdollista pelata useitakin pöytäpelejä.

Kasinolait muutoksessa

Kasinoita säätelevät lait ovat monissa maissa muuttuneet tai muuttumassa. Silti joidenkin maiden uhkapelaaminen on edelleen monopolisoitu. Tätä perustellaan etenkin pelaamisen haittapuolien ja vaarojen minimoimisella. Mutta se mitä eniten kielletään, sitä myös yleensä yritetään eniten kiertää.

Laeista huolimatta uhkapelaamista voi harrastaa useimmissa maissa ja kaukaisissakin maailmankolkissa. Silti lakien uudistus ja kasinoiden salliminen olisi varmasti hyväksi. Etenkin terve kilpailu pelaajista kaikkien maiden välillä toisi varmasti uusia tuulia myös maakasinoiden palveluvalikoimiin. Myös verotuksella on pyritty säätelemään pelaamista. Joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa pelaaminen on kokonaan kiellettyä. Näin on ollut myös Kiinassa ja Japanissa. Japanissa tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä kivijalkakasinoita sääntelevä laki on uudistuksen alla.

Useat viime aikojen lakialoitteet ja muutokset ovat koskeneet netissä pelaamista sekä nettikasinoiden sääntelyä. Kuitenkin myös kivijalkakasinoiden lait saattavat muuttua maan omien päätösten tai koko maailmaa mullistavien tapahtumien johdosta.

Fyysiset kasinot tarjoavat aitoa kasinotunnelmaa

Nettikasinoiden ja kivijalkakasinoiden pelikokemuksissa on suuria eroja. Kivijalkakasinoiden viehättävyys piilee etenkin niiden luksusfiiliksessä sekä tunteessa, joka tekee pelaajan osaksi jotain suurempaa. Menneen maailman tuntu houkuttelee ja useiden elokuvien mielikuvat säilyvät pitkään.

Toisaalta nettikasinoiden plussapuolia ei voi täysin ohittaa. Online-pelisivustojen tarjoamat bonukset vetävät uusia pelaajia sivustoilleen. Ilmaiskierrokset ja kanta-asiakasohjelmat houkuttelevat sekä noviiseja että konkareita. Monissa nettipeleissä myös palautusprosentti on paljon parempi kuin maakasinoiden vastaavissa peleissä. Netissä voi myös pelata missä ja milloin vain. Nykyään se onnistuu mobiililaitteilla, ja tämän ominaisuuden helppous on vaikeaa päihittää. Myös nettikasinoiden suoma anonymiteetti puhuu vahvasti niiden puolesta. Kuka vain voi rekisteröityä kasinosivustolle, kenenkään siitä tietämättä. Toisaalta kuitenkin juuri kivijalkakasinoiden suoma sosiaalinen aspekti puuttuu nettikasinoilta. Niille saattaa jäädä pelaamaan pitkiksi ajoiksi, jolloin sosiaaliset kontaktit voivat unohtua. Kivijalkakasinolla kun on kuitenkin aina toisten pelaajien ympäröimänä.

Tarvitaanko sitten uusia kasinolakeja vapauttamaan kasinoiden perustaminen kaikkialle? Vai riittäisikö pelaajille nykyinen nettikasinoiden suuri tarjonta?

Luultavasti vielä pitkän aikaa kivijalkakasinoilla riittää tarpeeksi kävijöitä. Etenkin amerikkalaisten kasinoiden massiiviset koneistot pyörittävät monipuolisia ohjelmapalveluita ja matkailubisnestä, jonka ei uskoisi menettävän pelaajien kiinnostusta lähitulevaisuudessa. Myös kasinoiden kulttuurihistoriallinen merkitys ihmisille on merkittävä. Edes nettikasinoiden helppous ja kätevyys tuskin vievät kovin suurta jalansijaa kivijalkakasinoilta. Sillä vaikka kuinka keksittäisiin uusia ominaisuuksia, oikeaa kasinotunnelmaa on nettikasinolle vaikea siirtää.

Yritystä tähän suuntaan on kuitenkin ilmassa. Jo nyt muutamilla nettikasinoilla voi kokea hieman aidommalta tuntuvaa pelaamista virtuaalipelien muodossa. Näiden pelaamiseen tarvitaan vielä kuitenkin melko kalliita laitteita, jotka voivat olla toisille hankalia käyttää tai edes ymmärtää. Vaikka kehityksen myötä virtuaalikasinot ja lisätty todellisuus saattavat vetää tulevaisuudessa enemmän pelaajia puoleensa, on niillä vielä pitkä matka kivijalkakasinoiden erityisen atmosfäärin saavuttamiseen.